Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hiukan ylipainoinen nuori nainen yrittää tehdä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä.

12.02.2012 - 16:42

Olen takaisin taas. Olen vältellyt blogia koska en ole jaksanut merkata tänne syömisiäni. Niinpä lakkaan luettelemasta täällä jokapäiväisiä safkojani ja merkkailen ne vain paperille, edistymistä seuraan täällä edelleen mittojen ja päiväkirjan muodossa.

Ja... "Dear, dear diary, I wanna tell my secrets, I've been a bad girl" (Pink). Kyllä, olen mussuttanut mitä sattuu ja niin paljon kuin on huvittanut. Ensimmäiset kaksi viikkoa kun näin tein, oli hieman omituiset koska paino laski niiden aikana. No, sehän jäi päälle se mässäily ja sitten paino alkoi kivuta ylöspäin. Arvioisin sen nyt olevan about 65. Great.

Tänään katsoin saunan jälkeen reisiäni. Ne näyttävät kahdeksan kuukautta huoneenlämmössä hengailleelta appelsiinilta, ainakin tietyssä valossa. Hyh. Pitää tsempata vähän. Ajattelin myös että kaivan jostain jotkut jumppaohjeet tai ostan jonkun dvd:n missä tiukkapakaraiset mallinvartaloiset typyt hyppivät ja tekevät lihaskuntoliikkeitä, ja jumppaan sitten niillä ohjeilla. PAKKO TEHDÄ JOTAIN!

Ja mikäs vittu siinä on että tänne tulee jatkuvalla syötöllä enkunkielisiä spämmikommentteja. Yritin jopa sitä kirjainyhdistelmän vaatimista kommentoidessa mutta kun ei se auttanut, poistin sen.

Herve Leger Dresses Sale kirjoitti 13.03.2012 - 08:24
possession of the tax commissioner's department
Tods Shoes kirjoitti 26.04.2012 - 07:02
and closed when it might rather have been expected to begin
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code